Siitostammat Tallissa Elämäni hevoset Uutiset Mediassa Linkit
Siitostammat Tallissa Elämäni hevoset Uutiset Mediassa Walner E L Titan Tetrick Wania Ravilinkkejä Etusivulle
Tetrick Wania

Tetrick Wanian tarina

Random Destinyn kuudes varsa syntyi kaksi viikkoa laskettua aikaa myöhemmin. Kaikki sujui hyvin ja maailmaan saatiin 6.5.19 pirteä orivarsa. Varsan isä on viime vuodet Pohjois-Amerikan orimarkkinoita hallinnut Muscle Hill. Random Destiny on ehtinyt jo kunnostautua superori Walnerin emänä, joten varsa oli suvultaan viimeisen päälle siniverinen.

Vuoden lopussa orivarsa rekisteröitiin nimellä Tetrick Wania. Huippuohjastaja Tim Tetrick oli juuri tuolloin vierailulla Suomessa. Nimi sopi varsalle hyvin, sillä Tim Tetrick oli isoveli Walnerin vakio-ohjastaja. Emä Random Destiny on rekisteröity Ruotsiin, joten Tetrick Wania on Ruotsissa syntynyt.

Syntymästä kertoi Sulkysport.
6.5.19

Amerikkaan

Tetrick Wania oli tarkoitus myydä lokakuussa 2020 Lexingtonin huutokaupassa. Ori lähti matkaan maaliskuussa. Kuljetus oli Ruotsin kautta Amsterdamiin ja sieltä matka jatkui lentäen Atlantin yli. Osoitteena oli Sonja Boothin talli New Jerseyn osavaltion Robbinsvillessä.

Myöhemmin elokuussa Tetrick Wania siirtyi Kentuckyyn Cane Run Farmille. Siellä ori valmisteltiin amerikkalaiseen tapaan huutokauppaan.

Ohessa Jennifer Boothin hienoja kuvia toukokuulta.
Tetrick Wania

Lexington #12

Tetrick Wania valmistautui huutokauppaan Cane Run Farmilla, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Lexingtonista. Huutokaupan kalleimmat varsat ovat myynnissä avauspäivänä. Tetrick sai hyvän numeron 12, joten odotukset olivat korkealla.

Meklari teki parhaansa, mutta Tetrick Wanian hinta ei noussut toivotusti ja 85.000 dollarilla ori huudettiin sisään. Huutokaupan jälkeen riitti pohdittavaa, jätetäänkö ori jenkkeihin vai tuodaanko takaisin kotiin ?

Tetrick Wania palasi huutokaupan jälkeen Sonja Boothin hoiviin ja opetettiin ajolle. Tetrick Wania päätettiin lennättää takaisin Suomeen ja 28.2.21 ori oli jälleen Hämeenkyrössä.

Tetrick Wania
Cane Run Farm

Koelähtö

Tetrick Wanian valmennus alkoi vasta maaliskuun puolivälissä. Sen jälkeen kehitys oli hämmästyttävän nopeaa. Kesäkuussa ori paineli Teivossa mailin 22-vauhtia ja elokuussa oli koelähdön aika.

Vermon koelähdössä 4.8.21 Tetrick Wania ravasi alkumatkan Haley Hossin selässä. Takasuoralla lisättiin tempoa ja viimeiset 700m Tetrick Wania lopetti väljällä tyylillä 13,6-vauhtia.

Bergsåker - Solvalla

Örjan Kihlström ohjasti Tetrick Wanian kaksi ensimmäistä kilpailua. Debyytissä 27.8.21 Bergsåkerissa ori ravasi johtavan rinnalla, josta se siirtyi viimeisessä kaarteessa johtoon. Selässä seurannut Hepburn spurttasi loppusuoralla terävästi rinnalle ja ohi eikä laiska ori hölmistyneenä osannut vastata.

Toinen kilpailu oli 8.9.21 Solvallassa. Tetrick Wanialla oli siivekkeen takana liikaa painetta ja ori laukkasi heti lähtöauton irrottua. Hylkäyksen jälkeen ori liikkui taustalla lennokkaasti.

Vermossa SE

Solvallan laukkastartin jälkeen Tetrick Wania jatkoi lyhyessä voltissa 22.9.21 Vermossa. Isolle hevoselle sattui hankala viitosrata.

Ylivarovaisen startin jälkeen kärki oli livahtanut 40m karkumatkalle. Sen jälkeen nähtiin Vermon illassa maailmanluokan esitys. Tetrick otti kaverit kiinni, kiersi loppukaarteessa johtoon ja oli maalissa 40m edellä muita. Ori polki viimeiset 1500m 13,2-vauhtia. Voittoaika 15,7 sivusi SEtä.

Hirmujuoksun noteerasi Iltalehti.

Solvalla

Solvallan Breeders Crown lähtö oli vuorossa 6.10.21. Tetrick Wania oli saanut sisäradan, josta se piti helposti keulapaikan. Avauskierroksen ori sai hölkätä 18,8-vauhtia.

Toisella kierroksella vauhtia kiristettiin. Tetrick Wania veti keulassa toisen lenkin 12,9-kyytiä eikä voitto ollut ymmärrettävästi missään vaiheessa uhattuna. Voittoaika oli 15,8a/2140.

Svampen

Seuraava kilpailu oli 14.10.21 Svampen-kisa Örebrossa. Kilpailumatkana oli maili ja ykköspalkinto 510.000 sek.

Tetrick Wanian lähtöpaikka oli hankala, takarivin numero 11. Ori onnistui luovimaan neljänteen ulkopariin, josta oli takasuoran alussa aika lähteä hyökkäykseen. Tetrick Wania eteni heittämällä johtohevosen rinnalle ja jatkoi loppusuoralla helppoon voittoon. Voitto irtosi SE-ajalla 14,0a.

Uppfödningslöpning-karsinta

Tetrick Wanian kausi päättyi Ruotsin suuripalkintoisimpaan 2-vuotiskilpailuun Svensk Uppfödningslöpning. Karsintalähtö oli 2.11.21 ja finaali runsaat kaksi viikkoa myöhemmin. Jägersron raviradalla Malmössä ajettavalla kilpailulla on pitkät perinteet, ensimmäisen kerran kilpailtiin 1926.

Tetrick Wania lähti karsintalähdön 1640m kisaan uloimmalta kasiradalta. Ori eteni tasaisesti kohti kärkeä ja haki johtopaikan 900m ennen maalia. Loppukaarteessa Riina ja Tetrick Wania lisäsivät vauhtia ja lähtivät omille teilleen. Suomen ennätys koheni lukemiin 12,8a.

Finaalin lähtöradan sai valita, Tetrick Wanialle otettiin kakkonen.
Tetrick Wania

Myynti

Tetrick Wanian upeat juoksut noteerattiin maailmalla ja se sai ostajat liikkeelle. Hienojen juoksujen lisäksi Tetrick Wanian suku sai lisänostetta kesällä. Isoveli Walnerin ensimmäinen ikäluokka tuli radoille sellaisella voimalla, jota ei ennen ole nähty. Walner otti heti paikkansa 2-vuotiaiden oritilaston kärjessä, vieläpä ylivoimaisesti. Tuttu kärkikaksikko, Chapter Seven ja Muscle Hill, on saanut tehdä tilaa uudelle tulokkaalle.

Tetrick Waniassa Muscle Hill ja Walner ovat samassa paketissa !

Tetrick Wanian myynti tapahtui 12.11.21, oriin uusi omistaja on Karin Walter-Mommert Saksasta.

Kaupasta raportoivat Ravinetti, Iltalehtija Aftonbladet.
Videohaastattelun myynnin jälkeen teki ATG.

Ohessa Karin Olssonin ottamia kuvia myyntipäivänä Jägersron radalta.
Tetrick Wania

Uppfödningslöpning-finaali

Tetrick Wania lähti 21.11.21 Uppfödningslöpningin finaaliin suurena suosikkina. Voittajakerroin oli ainoastaan 1,24 ja prosentit V75-pelissä 76 %.

Lähtö uusittiin ja lopulta matkaan lähti yhdeksän valjakkoa. Tertick Wanian osalta kilpailu alkoi lähtölaukalla ja kärki karkasi kymmenien metrien päähän. Muscle Hillin poika lähti takaa-ajoon ja saavutti pääjoukon avauspuolikkaan jälkeen. Takasuoralla ori kiersi koko porukan ja jatkoi väsymättä ylivoimaiseen voittoon. Mykistävä esitys ! Premiechansin ansiosta ykköspalkinto tuplana oli 1.400.000 kruunua.

Ennakkospekulointia Expressen, ATGja Iltasanomat.
Juoksusta kirjoittivat Aftonbladetja ATG.
Jälkitunnelmia Aftonbladetja Hevosurheilu.
Uuden omistajan haastattelu Aftonbladet.

Kuvia viimeistelyhiitiltä 18.11.21 ja kilpailupäivältä.

Yksi startti 3-vuotiaana

Tetrick Wania kilpaili 3-vuotiaana vain kerran. Vermossa 13.4.22 Tetrickin rattailla oli ensimmäistä kertaa Michael Nimczyk ja vastassa oli kotimaisen ikäluokan ykkönen Corazon Combo.

Corazon Combo kiihdytti johtoon ja Tetrick Wania asettui sen taakse. Ensimmäinen kierros lönköteltiin 18-vauhtia. Toinen kierros paineltiin alle 11-vauhtia Tetrickin ravatessa johtohevosen rinnalla. Corazon Combo vastasi loppuun asti ja Tetrick sai tyytyä kakkostilaan.

Comeback 4-vuotiaana

Tetrick Wania teki 4-vuotiaana paluun radoille Conrad Lugauerin tallista. Avausstartti 14.3.23 Jägersrossa päättyi voltista lähtölaukkaan. Toisessa kilpailussa 25.3.23 Solvallassa Tetrick kiri porukan hänniltä kolmanneksi.

Seuraava tavoite oli Kungapokalen, karsintalähtö oli 21.4.23 Åbyssa. Tetrick otti kierroksen jälkeen keulapaikan ja voitti uudella ennätyksellään 11,8a/2140. Finaalissa 6.5.23 Tetrick kiersi puolimatkassa johtaneen Dancer Brodden rinnalle mutta ohi ei ollut asiaa. Kakkonen kasvatti Tetrickin voittosummaa 500.000 kruunulla.

Syksyn päätavoite oli Derby, johon valmistava kilpailu oli 19.7.23 Eskilstunassa. Tetrick siirtyi johtavan rinnalta kärkeen viimeisen puolikkaan alkaessa, mutta kangistui lopussa viidenneksi. Derbyn karsintalähtö oli 22.8.23 Jägersrossa. Kovan avauksen jälkeen vauhti rauhoittui ja loppu tultiin lujaa. Tetrick sai vasta loppusuoran alussa tilaa eikä ehtinyt hurjasta kiristä huolimatta kuin viidenneksi. Viimeisessä kilpailussaan 30.9.23 Åbyssa ori oli sairas.

Tetrick Wania
Tetrick Wania
Photo: Offspring

Siitoksessa 2024

Viisivuotiaana 2024 Tetrick Wania on pakastespermalla käytettävissä siitokseen ympäri Eurooppaa. Oriin manageroinnista vastaa Robert Lindströmin Offspring International AB.

Tetrick Wania aloittaa 600 euron varausmaksulla ja 5.400 euron varsamaksulla.

Tarkemmat tiedot : Offspring / Tetrick Wania

Tarjolla Suomessa : Kallela / Tuontioriit

Tetrick Wania
Photo: Offspring

Copyright © Wania Racing Oy